Guns N’ Roses

Guns N’ Roses

Guns N’ Roses on ehdottomasti 80-luvun lopun kovin yhtye, joka laittoi musiikkimaailmaan uudenlaista potkua. Aggressiivinen, räjähtävä ja taidokas bändi sekoitti musiikkiinsa hard rockia, slam rockia ja heavya. Lopputuloksena oli yhtye, joka valloitti maailmaa musiikkinsa lisäksi myös imagollaan. Bändin jäsenet olivat olleet mukana erilaisissa kokoonpanoissa jo ennen Guns N’ Rosesia. Kun oikeat palaset löysivät toisensa, syntyi aikakauden jättiläinen, jonka monet biisit ovat muotoutuneet klassikoiksi. Guns N’ Rosesin uraa siivittivät kohuotsikot hurjista juhlista ja jäsenten välisistä erimielisyyksistä. Bändin vahvana johtohahmona tunnettu Axl sai ristiriitaisen maineen loistavana muusikkona, mutta myös hankalana yhteistyökumppanina. Musiikin lisäksi Guns N’ Rosesin maine perustuu bändin jäsenien imagoon ja energiaan. Legendaarinen yhtye on ollut musiikkiaan suurempi kokonaisuus.

Hittiputki

Yhtyeen ensimmäinen albumi ”Appetite for Destruction” ei myynyt alussa kovinkaan kummoisesti. Kun MTV-musiikkikanava nosti albumilta tutun Welcome to the Jungle -kappaleen soittolistoilleen, alkoi tapahtua. Julkaisun myynti kääntyi rajuun nousuun. Ensimmäiseltä albumilta monta biisiä nousi listojen kärkeen, minkä seurauksena ilmiö oli syntynyt. Guns N’ Roses julkaisi nopeasti perään toisen levyn, joka nousi myös listoille. Yhtyeestä tulikin yksi harvoista bändeistä, kun se sai kaksi albumia samanaikaisesti listojen kärjessä. Guns N’ Roses oli loistava livebändi, sillä lavalla yhtyeen välinen energia tuli parhaiten esille. Bändi tekikin huikean pitkän Use Your Illusion -kiertueen samaa nimeä kantavien tupla-albumien julkaisun jälkeen. Se käsitti 192 konserttia 27:ssä eri maassa.

Jättiläisen paluu

Viime aikoina on kuulunut iloisia uutisia, sillä samanaikaisesti bändi on palannut vanhalla kokoonpanollaan takaisin. Kasinoille on saapunut hyvän vastaanoton saanut Guns N’ Roses slottipeli. Nettikasinovertailu.info –sivustolta voit tutustua kolikkopeliin tarkemmin. Fanit jännittävät tällä hetkellä, tullaanko vanhoja kappaleita taas kuulemaan jopa Suomessa. Kokeneet muusikot jaksavat vielä heilua. Tällä bändillä on hittejä varastossa mielin määrin. Ikivihreät, kuten Patience ja Paradise City, kestävät hyvin aikaa. Vannoutuneet fanit haluaisivat varmasti vielä kerran kuulla Slashin huikeat kitarasoolot ja nauttia elämyksestä. Nähtäväksi jää, kuinka pitkälle 30 vuotta sitten perustetun bändin lento kestää.